Negritan tarina

Moikka!

Tämä on Negritan tarina! Postaus on pitkä, mutta toivon, että luette, koska silloin voitte äänestää suosikkia!

Joulun lapsi

Pyöräilin siltaa pitkin. Oli kylmä lauantai-aamupäivä, aatonaatto, ja olin menossa tallille. Hengitykseni höyrysi. Lunta roiskui, kun jarrutin tallin pihalle, lukitsin pyöräni ja livahdin sisätiloihin. Sisältä kuului puheensorinaa. Talli oli yksityistalli, joten siellä ei ollut niin paljon porukkaa kuin yleisillä talleilla, ja iloitsin siitä usein.

Avasin pienen oven tallin toisessa päässä ja astelin muutaman karsinan pituiselle käytävälle. Täällä asusteli lempitammani ja hoitoheppani Caroline, jonka oli määrä synnyttää pian. Pörröinen welsh-poni hörisi minulle kun huomasi minut. Minä avasin karsinan oven ja menin karsinaan harjaboksi mukanani. Juttelin hevoselle samalla kun harjailin sitä ja taputtelin sen kaulaa. Laitoin Carolle riimun päähän ja talutin sen ulos.

Kuljetin Caron kentälle. Sillä ei saanut ratsastaa, ei nyt kun synnytys oli jo niin lähellä. Taluttelin Caroa ympäri kenttää ja sirryin sitten raviin. Puuskutin yrittäen pysyä Carolinen tahdissa. Lopulta hidastin sen käyntiin voipuneena ja johdatin sen laitumelle siksi aikaa että siivoan sen karsinan. Sen jälkeen talutin sen sisään ja annoin sille heiniä ja kaksi porkkanaa, yhden varsalle, toisen Carolle. Halusin kuitenkin käydä ratsastamassa, joten kysyin eräältä mukavalta minun ikäiseltäni hevosenomistajalta, josko saisin ratsastaa hänen islanninponillaan Snowflakella. Hän antoi hymyillen luvan, joten satuloin Flaken ja läksin hiljaista metsäpolkua pitkin lyhyelle maastolenkille. Laukkaillessani pitkin peltoa ajattelin, kuinka ihanaa tämä olisi ollut Carolinella. Mutta se ei nyt ollut mahdollista, eikä Flakessa ollut mitään vikaa, ihana poni sekin oli.

Palasin puolen tunnin päästä, kiitin hevosen omistajaa ja kysyin, josko hän haluaisi että vastapalvelukseksi hoitaisin Flaken. Hän kiitti mutta kieltäytyi, sanoi tahtovansa hoitaa Flaken itse. Olin tästä iloinen, sillä halusin vielä mennä hetkeksi Carolinen luo. Menin sen karsinaan, annoin sille omenan ja pyysin anteeksi, että olin korvannut Caron toisella ponilla. Caroline hörähti ja mutusti omenaa. Minä taputin sitä vielä ja lähdin sitten kotiin päin.

Keskellä yötä heräsin hikoillen, kammottava ahdistuksen tunne rinnassani. Olin varma, että Carolla oli jokin hätänä. Vääntelehdin puoli tuntia sängyssä, kunnes en enää kestänyt. Nousin ylös ja pukeuduin hiljaa. Hiivin pois talosta, avasin pyöräni lukon ja aloin ajaa tallia kohti.

Kun saavuin tallille, sätin itseäni. Mikä idea tämäkin muka oli, lähteä tallille keskellä yötä. Carolinella ei olisi varmastikaan mitään hätää, minä vain kuvittelin. Paras olisi lähteä kotiin vällyjen alle nyt heti. Mutta silti, se kauhea tunne ei poistunut. Epäröityäni hetken harpoin kuitenkin tallin oven luo. Lumi narskui kiireisten askeleitteni alla. Tallin ovi oli lukossa, mutta onneksi tiesin missä vara-avainta säilytettiin. Poimin sen tyhjän kukkaruukun alta ja avasin oven. Tallissa oli pilkkopimeää, mutten kehdannut sytyttää valoja ja herättää hevosia. Sipsutin kiireesti tallin toiseen päähän ja ovesta pikku käytävään. Sytytin himmeän lampun – olihan Caro täällä ainoa hevonen – ja haukoin henkeäni.

Caroline vääntelehti karsinassaan ilmiselvissä tuskissa. Sen lavat olivat hiessä ja silmät pyörivät. Voi Luoja, synnytys on alkamassa! ajattelin. Olin aivan paniikissa. Olin yksin tallissa yön pimeydessä, eikä kukaan voisi auttaa minua! Katselin kauhuissani Caron vääntelehtimistä. En osannut tehdä mitään.

Caroline katsoi minuun hetken. Yksi katse noista suurista, lempeistä silmistä riitti minun ryhdistäytymiseeni. Caron ja varsan henki riippui minusta. Jos minä en toimisi, kummatkin voisivat kuolla, jos jokin meni vikaan. Hapuilin taskuani ja kirosin. Olin jättänyt kännykän kotiin. Nyt olin siis aivan omillani. Etsin läheisestä komerosta varsalaatikon. Muistelin mitä tietokirjoissa oli sanottu. Löysin sideharsoa ja sidoin Caron hännän siistiksi paketiksi, ettei jouhia sotkeutuisi mihinkään eikä bakteereja leviäisi. Sitten menin komeroon tiirailemaan Caroa avaimenreiästä, valmiina ryntäämään ulos tarpeen vaatiessa. Tammat eivät kuulemma pitäneet siitä, että niitten lähellä ollaan kun ne synnyttävät.

Odotin noin puolisen tuntia, kun yhtäkkiä Caroline rojahti maahan hengittäen raskaasti. Nyt se alkaa, ajattelin ja puristin käteni nyrkkiin. Kalvo näkyi jo Carolinen hännän alta. Nyt näkyivät jalat, vartalo, pää... Nappasin sakset ja astuin vavisten ulos komerosta, valmiina leikkaamaan kalvon rikki. Kurkistin Carolinen karsinaan ja henkäisin.

Siellä makasi tuore äiti nuollen varsaansa ja varmistaen että sillä oli kaikki hyvin. Kalvo oli mennyt rikki itsestään ja olin helpottunut, ettei minun tarvinnut koskea siihen limaiseen juttuun. Katselin karsinan ulkopuolelta hetkisen, sitten uteliaisuus voitti ja astuin karsinaan. Caro ei paljon piitannut, mutta hirnahti hiukan, kun tulin lähemmäksi. Tiesin, että tuoreet äidit olivat usein aggressiivisia yrittäessään suojella varsojaan. Pidin parempana pysyä turvallisen välimatkan päässä. Istuuduin nurkkaan.

Katsahdin kelloa. Se oli kymmentä yli kaksitoista. Caron varsa oli syntynyt luultavasti juuri silloin, kun kello löi keskiyötä... joulun varsa... Caro... synnytys...

Silmäluomeni painuivat kiinni.

Avasin silmäni. Huomasin makaavani toimistorakennuksen sohvalla. Ihmettelin, miten olin joutunut sinne. Yhtäkkiä muistin Carolinen ja varsan. Minä olin ollut todistamassa sen syntymää!

Ulko-ovi avattiin ja Caron omistaja, mukava nuori nainen nimeltä Hanna, tuli sisään hymyillen. Nousin istumaan ja hän otti tuolin pöydän äärestä ja istahti hänkin. Avasin suuni, mutta Hanna nosti kätensä.

• Caroline ja varsa ovat kunnossa. Eläinlääkäri tarkistaa niitä parhaillaan, mutta näyttää siltä, että synnytys kävi täydellisesti. Hoidit tilanteen hienosti. Sara, minä haluaisin kiittää sinua. Saatoit pelastaa Carolinen ja varsan henget.
• Öh... mumisin hämilläni.
• Ja siksi minusta Carolinen varsa kuuluu sinulle.
• Mitä? Olin aivan äimän käkenä.
• Olen jo pitempään suunnitellut sen antamista sinulle, koska hoidat Carolinea niin hyvin, mutta viime yön tapahtumat sinetöivät päätökseni. Toimit urheasti. Tietysti, varsaa ei voi vielä viedä Carolinen luota pois, mutta sitten kun se vieroitetaan, on se kokonaan sinun.
• En... tuota... kiitos.
• Ja, tietysti, varsalle täytyy antaa nimi. Ehdotuksia?

Tiesin vastaukseni heti.

• Joulutähti, kuiskasin ja katsoin ikkunasta taivaalle. Niin, nyt oli joulu.

By Negrita

♥Unimuru♥